Schipperke, tai ”pieni, musta paholainen”, kuten sitä usein nimitetään, on uskollinen, pieni vahtikoira, aina liikkuvainen ja väsymätön, täynnä kyltymätöntä uteliaisuutta. Ulkonäöltään schipperke on musta, pieni, vanttera koira. Osa yksilöistä syntyy töpöhäntäisinä, suurin osa kuitenkin pitkällä, selän päälle kiertyvällä hännällä varustettuna. Schipperke kuuluu typistettäviin rotuihin vielä niissä maissa, joissa toimenpidettä ei ole kielletty lailla. Sillä on runsas turkki, josta erottuu röyhelömäinen kaulus ja reisien takasivuille kääntyvät housut. Rodun rekisteröintimäärät Suomessa ovat ajalta 1988 - 2006 olleet noin 40-100 pentua vuodessa. Nykyään tasaisesti lähempänä sataa.
Schipperket ovat eloisia ja touhukkaita. Älykkyydeltään isojen
paimenkoirien vertaisina ne oppivat nopeasti. Ne ovat aina innostuneita
perheensä miellyttämisestä ollen silti itsenäisiä. Ne ovat tavattoman
kiinnostuneita kotitöistä ja suljetut ovet harmittavat niitä. Jotkut schipperket
osaavat vilkuttaa etutassuillaan preeriakoirien tapaan. Synnynnäisinä älykköinä
ne huomaavatkin pian ettei tämä temppu pelkästään herätä ihastusta, vaan on myös
oiva apu makupalojen hankinnassa.
Pennun ja nuoren koiran kotikasvatus on tehtävä huolella vaikka ei
suunnittelisikaan sille minkäänlaista kilpailu-uraa. Koira ei siis pienestä
koostaan huolimatta ole pelkkä sylipuudeli vaan siltä löytyy myös voimakas oma
tahto. Schipperkeä ei saa päästää perheen (eli lauman) johtajaksi vaan sen on
tiedettävä rajansa. Tähän päästään määrätietoisella ja ymmärtäväisellä
kasvatuksella.
Schipperke vetää tarkan rajan pitämänsä ja ei-pitämänsä välille. Se omistautuu
ja uhrautuu perheelleen mieltäen itsensä täysivaltaiseksi jäseneksi.
Keskivertoschipperke on aidon kiintynyt lapsiin ja suhtautuu ilolla
vieraaseenkin lapseen mutta epäilevästi outoon aikuiseen. Schipperke on
mieltynyt autokyytiin ja onkin osoittautunut verrattomaksi matkakumppaniksi. Sen
mielestä auto on ”kultainen vaunu”, jota tulee suojella mihin hintaan hyvänsä.
Jälleen sillä on hyvä syy katsahtaa vihaisesti mahdollisiin tunkeilijoihin.
Schipperket näyttävät olevan myös erityisen kiintyneitä hevosiin tullen usein
läheisiksi ystäviksi näiden ylisuurten kumppaneiden kanssa. Tasapainoisen
luonteensa ja hyvän itsetuntonsa ansiosta rodun edustajat pärjäävät myös hyvin
itseään suurempien koirien kanssa. Schipperkejä näkeekin usein esim.
belgianpaimenkoiraharrastajilla.
Schipperke nykyään
Mitä enemmän schipperkejä esitetään erilaisissa näyttelyissä,
sitä parempi todistus se on hyvästä kasvatustyöstä. Rodun monipuolisuus on
tavattoman suuri etu. Schipperke tunnetaan elinvoimaisuudestaan ja siinä
yhdistyvät suuren koiran henkiset ominaisuudet pieneen, kätevään kokoon ja
rakastettavaan luonteeseen.
Schipperkekenneleitä tulee ja menee mutta monet niistä jättävät jälkensä rotuun.
Vastuuntuntoiset kennelit ja yksittäiset kasvattajat mahdollistavat huolellista
jalostusohjelmaa noudattaessaan yhä suuremman määrän yhä tyypillisempiä
schipperkejä harrastajien koteihin. Mahdottoman persoonallinen, pieni, musta
koira viehättää yleisöään kaikkialla missä se liikkuukin. Kasvattajien
keskuudessa vaikeasti tavoiteltavan, täydellisen schipperken etsintä jatkuu.
Tämä tavoite näyttäisi olevan nyt lähempänä kuin koskaan aiemmin schipperken
historiassa.
Lähde: Mrs. Darwin J. Martin: Schipperkes (1991)
Vapaasti suomentanut Virpi Kosola ja Suomen oloihin soveltanut Jenny Oksanen